Nyt tuosta karmeasta päivästä (14.1.2013) on kulunut jo neljä
kuukautta.
Monenlaista päivää ja tunnetilaa on tähän ajanjaksoon
mahtunut. Olen ollut haaste lääkäreille, koska kaltaisiani potilaita ei tunnu
Suomessa olleen…On ollut tärkeää, että koko ajan olen voinut käydä samalla
lääkärillä, joka on tietoinen tilanteestani. Lääkärini Anneli Saarni
(Pihlajalinna – Kangasala) jopa soitti minulle kerran kysyäkseen, miten minulla
menee. Hän oli itse tuolloin jäämässä kahdeksi viikoksi lomalle. Tuo soitto
tuntui todella hyvältä.
Vasta kuuden antibioottikuurin jälkeen jalassani ollut
sairaalabakteeri selätettiin. Se vaihe, kun puremakohta alkoi kerätä mätää, oli
kurja – lopulta ei auttanut kuin antaa lääkärini viiltää se auki.
2,5 kuukautta pistin joka ilta napapiikin verisuonitukosten
varalta. Särkylääkkeitä meni mieletön määrä. Tällä hetkellä syön
hermosärkylääkettä sekä normaalia särkylääkettä tarpeen mukaan.
Magneettitutkimuksessa tuli ilmi outo viivamurtuma puremakohdassa.
ENMG-tutkimuksissa todettiin myrkyn aiheuttama selkeä
hermovaurio. Neurofysiologian erikoislääkäri arvioi tutkimuksen tehtyään osan
vaurioista korjautuvan 4-6kk:n aikana ja osan hitaammin. Myöhemmin neurologi
tutki vielä jalkani sekä nuo hermoratatutkimuksen tulokset ja totesi myös, että
aika on nyt se, joka näyttää, miten paraneminen edistyy. Seurauksena sairaslomaa
peräti 18.8.2013 saakka.
Pyörätuolissa vietin kaksi pitkää kuukautta. Oli aikoja,
jolloin tuntui toivottomalta. Nyt kuljen
kyynärkeppien avulla. Pystyn myös kävelemään ilman niitä, mutta koska varon
kyseistä jalkaa ja astun siis jalan ulkoreunalla, kipeytyy selkäni hyvin
herkästi ikään kuin kierossa asennossa kävellessäni. Ja kierre on taattu – selkäni tarvitsee kipulääkettä. Joten
fysioterapeuttia on tässäkin asiassa parasta uskoa ja käyttää kiltisti keppejä
– vaikka mieli haluasi kovasti jo olla ”kuten terveet ihmiset”.
Kotonani on käynyt kaksi kertaa viikossa fysioterapeutti
Tanja Lumiala (Fysiota – Kangasala)
ja hiljattain käynnit vaihdettiin yhteen kertaan viikossa.
Hän on ollut kuntoutuksessani suuri tuki niin fyysisessä kuin henkisessäkin
tsemppauksessa. Suuri kiitos kuntoutuksestani kuuluu siis hänelle.
Vakuutusyhtiö Lähi-Tapiolan kanssa asiat ovat sujuneet
erinomaisesti. Meillä on siellä ollut oma ”nimikkovirkailija”, jonka kanssa
olemme olleet niin puhelimitse kuin s-postitsekin tekemisissä. Johanna Karvonen
hän on nimeltään.
Aurinkomatkat suostui aikanaan korvausvaatimukseemme. Se on
matkatoimisto, jonka matkalle en enää lähde. Olen ollut yhteyksissä muihin
matkalla mukana olleisiin – kyseisellä matkalla oli niin paljon muitakin
epäkohtia, että kanssamatkustajatkin ovat saaneet matkasta rahallista
korvausta.
Kun nyt muistelen menneitä kuukausia taaksepäin, tulee
mieleeni jokunen äärettömän suuri (mutta terveelle ihmiselle liiankin itsestään
selvä) huippuhetki: ensimmäinen oli seisomaan nousu. Olin yksin kotona ja
päätin kokeilla… – onnistumisen riemu oli sanoinkuvaamaton. Vielä vähän
rohkeutta peliin ja lähdin sukillani hiihtämään pitkin kotia ilon kyyneleet
silmissäni! Ikimuistoinen kokemus oli sekin, kun tyttäremme, Elina, sai minut
patistettua terassille aamukahville. Ja voi veljet sitä tunnetta, kun kävelin
ensimmäisen kerran postilaatikollemme. Uskomattomia ja unohtumattomia
tunnelatauksia liittyi kaikkiin.
Joitakin viikkoja sitten menin taksilla lääkärikäynnille.
Taksinkuljettaja oli entuudestaan minulle tuttu. Viisi vuotta sitten hänen
vaimonsa sekä 5-vuotias lumoava prinsessansa lähtivät etelän lämpöön
lomailemaan – prinsessa ei koskaan palannut takaisin. Taksinkuljettaja ei
näistä asioista minulle matkalla puhunut, oli vain aidosti kiinnostunut
tilanteestani, voinnistani… Huomasin oloni tämän lyhyen taksimatkan jälkeen
hiljentyneen… Jälleen kerran totesin itselleni, kuinka onnekas saankaan olla..
Läheisten ja ystävien vierailut ovat olleet tärkeitä ja
tuoneet ikään kuin ryhtiä arkeen tänne neljän seinän sisälle. Tyttäremme,
Elina, tuli Jyväskylästä asti pitkän aikaa luokseni aina, kun hänellä oli
työstä yksikin vapaapäivä. Hän siivoili, teki ruokaa, pesi pyykkiä – ja mikä
parasta, oli täällä kanssani. Ihmisten yhteydenotot puhelimitse, s-postitse sekä
tekstiviestitse ovat ilahduttaneet piristysruiskeen tavoin.
Uskomattoman tärkeä henkireikä on ollut Alma-kissamme. En
osaa, enkä edes halua, kuvitella, mitä nämä kuukaudet olisivat olleet ilman
häntä. Almakin on sairastellut ja olemme näin hoitaneet toinen toisiamme. Yksin
ei siis ole tarvinnut olla hetkeäkään.
Yhä edelleen, kuukausien jälkeen, muistelen suurella
lämmöllä Carinaa ja Robertia, joihin tutustuimme tuolla kohtalokkaalla matkallamme
ja jotka auttoivat meitä niin vilpittömästi..
Miten joillakin ihmisillä voi olla niin suuri sydän?
Näiden kuukausien aikana kohokohtia ovat erityisesti olleet
vierailut ns. ulkomaailmaan; Vampulaan, Säkylään, Keravalle… – ja jopa omalle
työpaikalleni. Tällaiset vierailut ovat tuntuneet ainakin yhtä odotetuilta kuin
lapsuuden luokkaretket. Vielä pyörätuolissa ollessani sain olla juhlistamassa
siskoni pojan häitä Turussa. Epäilin juhliin osallistumista pyörätuolini vuoksi,
mutta onneksi rohkaistuin – olivat lämpöisimmät häät, missä olen koskaan ollut.
Vielä tänäänkin (15.5.2013) minusta otettiin
laboratoriokokeita jos jonkinmoisia; HIV, Hepatiitit, maksa, munuaiset,
sydänfilmi……. Kokeita oli niin paljon, että laboratorionhoitajakin tuumasi
kauhistunut ilme kasvoillaan minulla toivottavasti olevan vakuutuksen. Nyt siis
odotellaan viikko kokeiden tuloksia – ja toivotaan parasta.
Milloinkaan ennen elämäni aikana en ole näin selkeästi
huomannut auringon valon vaikutusta mielialaani. Miten sellainen asia kuin valo
voi saada niin paljon aikaan?
Ja muuten, miten pienet ilot voivatkaan elämässä muuttua
niin kovin suuriksi?
